Aamupalan jätin väliin ja tankkasin itteni tuoremehulla. Hoitsunkuteet päälle ja aulaan, jossa olikin sitten meitin porukkaa pukeutuneena vähän siistemmin. Sain kuulla, että busseja ei mene sairaalaan, vaan kaikkien tarvii lähteä koululle uuden Sagar-sairaalan avajaisiin (se sairaala missä kävin tutustumassa). Noh, äkkiä vaihtaan kuteet ja menoks. Tiet olivat aivan tukossa, koska bileisiin oli tulijoita useampi tuhat. Puitteet olivat hienot ja paikalla oli kunniavieraina osavaltion pääministeri ja hengellinen johtaja, jotka vihkivät sairaalan käyttöön. Sairaala on siitä hauska mesta, että insinööreillä oli tarkoitus saada mesta näyttämään ja tuoksumaan aivan muulta kuin sairaalalta. Tekniikan puolesta se on yksi maailman parhaimmista.

Pakki pelitti tänään ihan mukavasti, ainakin tähän mennessä. Kävin vetään bileiden jälkeen vähän kinkkisafkaa ostarissa.

Niin tosiaan, meitin hotellin työntekijä kutsui meidät kaikki suomalaiset häihinsä 15.3. Häät pidetään jossain merenrantakylässä Goan ja Keralan välissä. Sulhanen maksaa meitin hotellit ja me itse maksamme vain matkakulut. Häät alkaa aamulla ja loppuu seuraavana aamuna :-D