Tänään oli siis vurossa ekskursio luonnonpuistoon. Bussin piti olla hotellilla aamulla klo 06:30 ja yllättäen se olikin. Taisi olla ensimmäinen kerta tän reissun aikana kun bussi on ajallaan. Seuraavaksi mentiin koululle, jossa bussi pakattiin täyteen paikallisilla vahvistuksilla.

Edessä oli useamman tunnin ajomatka. Bussissa lauleskeltiin vuoronperään suomalaisia ja intialaisia hittejä. Meidän bravuurimme taisi olla Leevin "Unelmia ja toimistohommia". Oli taas vaihteeksi suht absurdia laulaa se paikalliselle jengille.

Poikkesimme yllättäen jollekin temppelille, johon en jaksanut raahautua sissän. Turistirysä mikä turistirysä. Eniten hermoihin ottava kultturelli- ilmiö esiintyi tässäkin paikassa. Heti kun bussista pääsee ulos, sut ympyröi kauppias-ja kerjäläislauma. Henk.koht en tee bisnestä näitten heppujen kansssa, koska ei huvita tinkiä ja kerjäläisiä tulee olemaan niin kauan, kuin jengi jakaa heille rahaa. Sinänsä jännää, että eräs meitin porukasta tarjos eräälle kerjäläiselle safkaa, mutta hän kieltäytyi ja halusi rahaa, ruokaa varten. Taisi olla "palkka"työssä...

Tämän jälkeen kaasuteltiin kohti luonnonpuistoa bongaamaan eläimistöä. Lähdimme lammelle myös soutelemaan ja näimme krokotiilejä. Täältä piti lähteä kohti vesiputoksia, mutta jostain syystä ne jätettiin väliin ja tilalle laitettiin temppelivierailuja ja hiekkarannalla käynti. Hotellilla olimme n. klo 23:30.

Paikallisten kanssa oli kyllä hauska matkustaa. Varsinkin amerikkalaisen vaihto-oppilaan höpöttelyt ovat mainioita. Autotiet olivat yhtä perunapeltoa. Hyvä reissu loppujen lopuksi.