Meille oli sovittu täksi päiväksi yökylävierailu eräässä Boscon keskuksessa maaseudulla. Eilen se peruuntui, koska emme kuulemma saa bussia käyttöömme.

Noh, aamulla normaalisti ylös ja ajatuksena lähteä kohti Bosco Manea. Odottelimme bussia kaksi tuntia. Lopulta kuulimme, että bussin tulemattomuuden syynä saattaa olla pommiuhka, koska tänään oli iso Pakistanilaisten mielenosoitus. Lopulta oikea syy oli se, että kuskit olivat mokailleet tiedottamisen suhteen.

Valmistauduin sitten viettämään vapaapäivää Riikan ja Paulan kanssa. Puolen päivän aikaan mulle ilmoitetaan, että meille on hommattu bussi viemään meitit sinne maaseudulle. Lähtöön kaksi tuntia.

No, bussi tuli hakeen meitä ajallaan ja lähdimme kohti Bosco Manea, koska meidän pitäisi poimia sieltä kyytiin sen maaseutukeskuksen pääjehu. Odottelemme kyseistä jehua Bosco Manen pihalla kolme ja puoli tuntia. Kun hän saapuu ja lopulta pääsemme illalla liikenteeseen, niin meidän bussikuski vetää jarrut pohjaan ja soittaa pomolleen. Sen jälkeen me soittelemme meidän opettajalle ja rehtorille. Lopulta saamme kuulla, että meidän reissu on peruttu, koska bussilla ei ole lupaa ajaa kaupungin ulkopuolelle vrt. maaseudulle, vaan sellainen lupa pitää erikseen anoa. Tässä  vaiheessa ei voi muuta kuin nauraa. Tämä todellakin on Intia.