Eilen aamulla lahdettiin viidakkoon kohti saaren pohjoisinta kylaa, Salangia. Kartasta katottiin, etta eipa sinne ole kuin 3-4 kilometria. Tehtiin aika iso virhe.

Ensinnakin oli pilveton taivas ja lampotila n. 35 c. Pakattiin reput kevyesti, eli emme ottaneet juotavaa paljoa mukaan. Iso virhe.

Viidakkopolku mita me mentiin, ei ollut helppo kulkea. Makista maastoa koko matkan, kivilla hyppelya, kaatuneilla puunrungoilla tasapainoittelua, puunjuurien paalla kappailya. Maisemat olivat toki huimat, mutta niihin ei enaa loppumatkasta tullut kiinnitettya huomiota.

Viidakko on sellainen paikka, etta sita ei saa aliarvioida. Kun oltiin paasty puolimatkaan, niin siina vaiheessa olivat alkaneet jo pikkuhiljaa nestehukan oireet. Mun vaatteet olivat lapimarat ja niista sai puristettua hikea oikein kunnolla. Viimeista kilometria me kaveltiin varmaan tunti. Ite olin kaikkein heikommassa hapessa, vaikka olin aamulla tankannut ennen lahtoa. Viimeinen ylamaki oli about 150 metria pitka ja sita ma kavelin puolisen tuntia. Jokaisen viiden metrin jalkeen oli pakko pysahtya, koska sydan tuntui tulevan rinnasta ulos ja paassa huippasi. Kun paastiin lopulta maen paalle, josta avautui nakoala Salangiin, oli pakko lisata vauhtia, koska kroppa oli sen verran heikoilla, etta juotavaa taytyi saada. Kun lopulta paasin kauppaan niin molemmat jalat tarisivat ja paassa huippasi oikein kunnolla. Ei muuta kuin lahimmalle penkille istuun ja tankkaus kayntiin. Join kolmisen litraa urheilujuomaa seuraavan tunnin aikana.

Itse reittihan olisi ollut hyvaa kuntoilua ja kiva kulkea, jos olisi tajunnut ottaa riittavan maaran juotavaa. Kroppa jaksoi hyvin liikkua, koska maasto oli monipuolista ja jannaa kulkea, mutta sitten muuttui aani kellossa kun nesteet alkoivat hupenemaan kropasta.

Olihan taas hyva opetus.

Tanaan on sitten huilailtu koko aamupaiva ja nyt harkitsen vakavasti snorklaamaan lahtoa..